+358 (0)207 497 387
EtusivuTurkin kautta Iraniin – matkalla suuren vieraanvaraisuuden maahanTurkin kautta Iraniin – matkalla suuren vieraanvaraisuuden maahan

Turkin kautta Iraniin – matkalla suuren vieraanvaraisuuden maahan

Päivä 1: Kappadokia

Huolellisesti suunnittelemani matka alkoi Turkin Istanbulista, jossa olin sopinut tapaavani pari Turkin lomaansa lopettelevaa ystävääni ja vietinkin matkani ensimmäisen yön meluisassa ja eloisassa baarissa keskellä Istanbulin vilkasta Taksimin aluetta. Odotin jännittyneenä matkaani, joka oli vasta alkamassa, kun taas ystäväni juhlistivat omaa onnistunutta lomaansa. Olin onnellisen odottavaisin mielin kaikesta, jota tulisin kokemaan lomallani. Vihdoin pääsisin käymään Iranissa, johon nyt vihdoin uskaltauduin omatoimimatkalle. Hyvästelin ystäväni aamuyön varhaisina tunteina ja riensin lentokentälle ehtiäkseni lennolleni Nevsehiriin, Kappadokiaan.

Tämä ikivanha alue Turkin Anatoliassa on tunnettu ihmeellisistä savupiipunmuotoisista  kivimuodostelmistaan ja maanalaisista kaupungeistaan. Vierailin Kappadokiassa ensimmäisen kerran noin vuotta aiemmin enkä silloinkaan voinut lakata hämmästelemästä alueen harvinaista kauneutta. Todella upea matkakohde kaltaiselleni luontomatkailua rakastavalle. Todellinen löytö, tosin jo hieman liian turistinen omaan makuuni.

Saavuttuani Göremen kylään Kappadokiassa kirjoittauduin pieneen ja tunnelmalliseen luolahotelliini ja suuntasin kulkuni aamuiselle kävelylle hengittämään Kappadokian lokakuista kylmää, raikasta ilmaa. Odotin näkeväni taivaan täynnä kuumailmapalloja, mutta vain muutama pallo leijaili enää taivaalla. Muistelin samalla ensimmäistä omaa reissuani Kappadokiaan ja kuumailmapallolentoani, jolloin taivas täyttyi kymmenistä kuumailmapalloista aikaisen aamun tunteina. Näky oli uskomaton.

Päätin ensimmäisen päiväni kaksituntiseen hevosratsastukseen Punaisen laakson eli Red Valleyn ja vaaleanpunaisen Rose Valleyn maisemissa. Hevoseni oli omapäinen kuin mikä eikä ratsastustaidoissani kehumista, mutta nautin joka hetkestä.

Päivä 2: Tien päälle kohti Nemrut vuorta

Heräsin todella kylmään aamuun Göremessä. Aikaisen aamiaisen jälkeen ja useita kuppeja turkkilaista  teetä juotuani oli aika lähteä tien päälle. Olin suunnitellut matkani niin, että tekisin retken Kappadokiasta käsin Nemrut vuorelle, joka on Unescon maailmanperintökohde ja ehdottomasti tämän Turkin matkani kohokohta. Matkaa suunnitellessani päädyin siihen, että helpointa oli varata järjestetty retki etukäteen. Pääsinkin mukaan pieneen kanadalaisten turistien ryhmään, ja vihdoin matka tien päällä saattoi alkaa.

Odotin malttamattomana, että pääsisin ihmettelemään Nemrut-vuoren huipulla sijaitsevia ikivanhoja jättimäisiä patsaiden päitä aamuauringon noustessa. Retki kattaisi toki muitakin mielenkiintoisia kohteita, mutta odotin eniten kiipeämistä Nemrut-vuorelle. Ensin edessä olisi kuitenkin yli 500 kilometrin ja noin kahdeksan tunnin ajomatka. Kun vihdoin saavuimme Adiyamaniin, Nemrut-vuoren lähellä sijaitsevaan kaupunkiin ja tukikohtaamme vuorelle kiipeäksemme, kaaduin hotellin sänkyyn rättiväsyneenä ja hyvin tietoisena siitä, että unet jäisivät tänäkin yönä hyvin lyhyiksi.

Päivä 3: Nemrut, Harran ja Sanliurfa

Nemrut vuorelle kiipeäminen ei ollutkaan ihan helppo juttu. Starttasimme aamukolmelta ajaaksemme vuorelle ja kiipeäksemme huipulle. Iso joukko kylmettyneitä turisteja  istui alistuneen näköisenä isojen huopien alla vuoren juurella sijaitsevassa tukikohdassa. Kuulimme, että he olivat luopuneet koko touhusta kylmyyden takia. Kukaan omasta ryhmästämme ei kuitenkaan siinä vaiheessa osannut aavistaa miten jäätävä kokemus meillä olisikaan edessä. Kiipeäminen vuoren huipulle pimeässä jäätävän kylmän tuulen puhaltaessa raa’asti vasten kasvoja oli kuin shokkiterapiaa. En ollut ikinä kokenut sellaista kylmyyttä missään. Vuoren huipulla odotti kuitenkin palkinto ja näky oli kaiken vaivan arvoinen. Ymmärsin, miksi oli ehdottoman tärkeää olla huipulla ennen auringonnousua. Näky oli hieno. Valokuvien ottaminen oli hankalaa kylmyyden takia. Matkailijat hakeutuivat kenen tahansa viereen, jolta irtosi paikka peiton tai vastaavan alta. Kukaan tuntematonkaan ei tuntunut tarpeeksi vieraalta ettei olisi vain kömpinyt viereen lämmittelemään.

Paluumatkalla vierailimme Arsemian raunioilla, Cenderen roomalaisella sillalla ja Karakuksen Tumulus hautakammiossa. Mielenkiintoista!

Yksi retken mielenkiintoisimmista kohteista oli Harran, pieni kylä lähellä Syyrian rajaa, jossa vierailimme muinaisen Harranin raunioilla ja kylän savimajoissa. Saimme osaksemme uskomatonta vieraanvaraisuutta.

Retkemme päättyi Sanliurfan eloisaan ja romanttiseen kaupunkiin, jonka uskotaan olevan profeetta Abrahamin syntymäkaupunki. Rakastuin kaupungin ilmapiiriin, joka sykki kaupungin vilkkaalla basaarilla ja rauhallisissa puutarhoissa. Miten valloittava kaupunki! Rauhallisella kävelyllä kaupungin viehättävillä kaduilla saattoi olla onnellinen kaikesta sinä päivänä näkemästään ja haaveilla tulevista matkajutuista.

Päivä 4: Tien päällä jälleen

Nukuin niin makeasti, että aamiainen oli jäädä väliin. Oli aika sanoa hyvästit Sanliurfan kaupungille ja jatkaa matkaa Adanan kautta Göremeen. Matkan varrella mieleenpainuvin nähtävyys oli Gazientepissa sijaitseva maailman suurin mosaiikkimuseo, Zeugma. Matka takaisin Göremeen oli pitkä enkä muista koskaan käyneeni yhtä monessa kyykkyvessassa kuin tämän reissun tienvarsipaikoissa. Göremessä sain viettää vielä yhden yön iloiten onnistuneesta Turkin kierroksestani.

Päivä 5: Hyvästi Kappadokia

Herätessäni aamulla näin kuinka auringon valo tulvi huoneeseeni. Miten ihana aamu! Katsoin ulos ikkunastani ja näin muutaman kuumailmapallon leijailevan taivaalla. Taivas oli niin sininen ja aurinko lämmitti mukavasti. Ja mikä parasta – ei mitään suunnitelmia tälle päivälle. Ei kiireistä retkiaikataulua, vain vapaus mennä oman mielen mukaisesti. Otin aamun rennosti ja hitaasti heräillen. Aamiaisen jälkeen päätin lähteä vaeltamaan Rose Valleyn maisemiin. Se oli viimeinen mahdollisuuteni ihailla luolia ja kivimuodostelmia. En ehkä koskaan palaisi tänne. Pakkasin mukaan pienen repun ja lähdin matkaan.

Vaelluksen jälkeen olin pölyinen, hikinen ja väsynyt. Oli sopiva aika suunnata turkkilaiseen hammamiin ja nauttia rentouttavasta pesuhetkestä. Rentoutuneena ja puhtaana suuntasinkin Kayserin lentokentälle. Oli aika jatkaa eteenpäin. Hyvästi Kappadokia.

Päivä 6: Teheran, Iran

Lento Istanbulista Iraniin kesti noin kolme tuntia. Tunnelma oli odottava. Oli vähintäänkin jännittävää matkustaa Iraniin yksin. Iranista voi olla montaa mieltä, eikä monellekaan tulisi mieleen lähteä sinne yksin länsimaisena naisena. Olin vakuuttunut kuitenkin siitä, että matkustaminen olisi turvallista ja matka ylittäisi kaikki odotukseni. Olihan Iran kuuluisa vieraanvaraisuudestaan,  historiastaan ja kulttuuristaan. Uteliaisuuteni voitti pelkoni ja sen ansiosta yksi matkahaaveistani oli toteutumassa.

Viisi minuuttia ennen koneen laskeutumista oli aika laittaa huivi päähän ja asennoitua täysin erilaisen kulttuurin pukeutumissääntöihin. Saavuin Teheranin Imam Khomeinin lentokentälle ja huomasin heti, että pistin siellä silmään ja minut todellakin huomattiin. Jännitin matkaani entistä enemmän. Rahanvaihto oli seuraava pakollinen tehtävä ennen lentokentältä poistumista ja toivoin sen sujuvan ilman ongelmia. Suuntasin ensimmäiselle löytämälleni rahanvaihtotiskille ja näin että vaihtokurssi oli kelvollinen. Ystävällinen miesvirkailija kuitenkin neuvoi minua menemään kerrosta ylemmäs, koska siellä saisin paremman kurssin. Ja näin tein. Sain noin 20 miljoonaa paikallista valuuttaa 500 eurolla, ja virkailija muistutti olemaan varovainen niin ison rahasumman kanssa. Rahanvaihdon jälkeen oli vuorossa paikallisen SIM kortin hankkiminen. Omani ei toimisi Iranissa. Löysin oikean paikan nopeasti ja virkailija asensi puhelimeni valmiiksi hetkessä. ”Matkustatko yksin?”, virkailija kysyi. Nyökkäsin. ” Rohkea tyttö”, virkailija totesi ja virnisti.

Vihdoinkin saatoin suunnata taksijonoon. Taksitolpalla törmäsin samaan ystävälliseen miesvirkailijaan, joka oli ohjeistanut minut paremman vaihtokurssin perässä eri tiskille. Mies tarjoutui jakamaan taksin kanssani englantia osaamattoman taksikuskin takia. ” Se on turvallisempaa näin”, mies sanoi hymyillen. Mietin asiaa hetken ja suostuin. Miehestä olikin iso apu, koska taksikuskini ei tiennyt hotellini sijaintia eikä hän osannut sanaakaan englantia. Löysimme hotellin ja sisäänkirjautumisen jälkeen päätin jättää kaoottiselta vaikuttavan kaupungin tutkimisen seuraavalle päivälle.

Päivä 7: Teheranin museot

Teheran on täynnä käymisen arvoisia museoita, joista valitsin muutaman mielenkiintoisimman. Iranin mattomuseo tarjosi laajan kokoelman sekä uusia että vanhoja iranilaisia mattoja. Kävin myös lasi- ja keramiikkamuseossa, sekä Iranin kansallismuseossa, jossa sain hyvän käsityksen Iranin rikkaasta historiasta. Golestanin palatsi oli ehdottomasti yksi pakollisista nähtävyyksistä. Ja tietenkin kaupungin historiallinen basaari, jossa kohtasin kaksi maailmaa, vanhoillisen ja uudismiellisen. Basaarilla näin kaiken, koko Iranin sydämen. Isoin ja vaikuttavin basaari, jossa olen koskaan käynyt täynnä tavaroita ja ihmisiä.

Päivän päätteeksi ehdin vielä piipahtamaan jalokivimuseossa, joka tarjosi vaikuttavan kokoelman jalokiviä vanhojen Iranin monarkkien ajoilta. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa.

Tämä päivä oli pyhitetty museoille, nähtävyyksille ja kulttuurille. Mitähän huominen toisi tullessaan?

Päivä 8: Kohti maailman kauneinta kaupunkia

Teheranin voi jakaa karkeasti etelään ja pohjoiseen. Pohjois-Teheran oli selkeästi rikkaampaa ja modernimpaa aluetta kuin kaupungin eteläosa. Ottaen huomioon, että Teheran on yksi maailman saastuneimpia kaupunkeja, oli Pohjois-Teheranin ilma miellyttävämpi hengittää. Erityisesti Tajrishin alueella, joka sijaitsi Pohjois-Teheranin rinteillä, ilma oli huomattavasti parempaa. Alue oli silminnähden suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Valitettavasti aikani ei riittänyt alueen syvällisempään tutkiskeluun, ja päätin jättää sen seuraavaan kertaan. Oli aika jättää Teheran taakse. Olin kuitenkin lyhyessäkin ajassa saanut kattavan kuvan kaupungista. Päällimmäisenä mieleen jäi kaupungin kaoottinen liikenne, ja vaaralliset tienylityskokemukset.

Otin taksin bussiterminaaliin jatkaakseni matkaa Isfahaniin – Iranin suosituimpaan turistikohteeseen. Taksikuskini osoittautui oikeaksi aarteeksi. Hän tarjoutui auttamaan bussilipun ostossa ja oikean bussin etsimisessä. Ajattelin, että enköhän löytäisi oikean paikan ja kieltäydyin kohteliaasti. Hän jäi kuitenkin varmistamaan, että löytäisin oikeaan paikan. Herttainen vanha mies. Lipun ostaminen sujui hyvin mutta oikean bussin löytäminen ei ollutkaan niin helppoa. Kyseleminen ympäriinsä ei auttanut. Ihmiset halusivat auttaa, mutta eivät olleet itsekään varmoja asiasta.  Lopulta kuulin jonkun huutavan Isfahanin nimeä ja löysin oikean bussin. Bussi lähti etuajassa, ja bussimatka oli oikein miellyttävä ja palvelu hyvää. Minut istutettiin luonnollisesti naisille varatulle paikalle.

Viisi tuntia myöhemmin saavuin Isfahaniin ja kohtasin kaupungin, joka oli jotain muuta kuin mitä olin odottanut. Olin kuullut ihmisten sanovan, että Isfahan oli puoli maailmaa ja maailman kaunein kaupunki. En nähnyt sitä kauneutta, kun istuin taksin kyydissä ja ajelimme ohi pienten pölyisten miesten kansoittamien kujien ohi. Mitä lähemmäs hotelliani lähestyimme, sen ankeammalta kaikki näytti. Liikenne oli kaoottista.

Hostellin tyylinen majapaikkani oli suloinen kuin mikä ja se oli kätkettynä pienten loputtomilta tuntuvien kujien sokkeloihin. Sisäpiha vesilähteineen oli kaunis ja hotelli todella yksityinen. Olipas hyvä valinta, ajattelin. Sinne pääsemiseksi piti kuitenkin kävellä montaa eri pientä kujaa. Onneksi Google Maps toimi moitteettomasti. Pienen levon jälkeen lähdin tutkimaan kaupungin basaaria ja päädyin juomaan teetä paikallisten mattokauppiaiden kanssa. Oloni oli tervetullut, ja pikku hiljaa maailman kaunein kaupunki alkoi avata minulle oveaan.

Päivä 9: Isfahan –  puoli maailmaa

Puoli maailmaa tai ei, tosiasiassa Isfahan oli todella suuri ihmisten ja teollisuuden hallitsema kaupunki ja tärkeiden islamilaisten rakennusten ja persialaisten puutarhojen koti. Sen tärkeys Iranin turismissa todella näkyi. Turistit oli huomioitu hyvin.

Tapasin majapaikassani muitakin yksinmatkustavia naisturisteja ja sain heiltä hyviä vinkkejä tulevia matkojani varten. Olimme yhtä mieltä siitä, että Iran oli todella turvallinen maa matkustaa. Minulla oli vahva tunne, että palaisin vielä joskus Iraniin.

Aloitin päiväni heti aktiivisesti nähtävyyksien kiertelyllä, ja onnekseni ne olivat suurimmaksi osaksi moskeijoja ja palatseja sekä niiden persialaisia puutarhoja. Juuri niitä odotin näkeväni tällä matkallani.  Huomasin ilokseni että parhaat nähtävyydet olivat kävelyetäisyydellä pääkadulta. Olikin helppoa matkata ja kuljeskella kaupungissa jalan. Kaupungin keskuspaikka oli Naqsh-e Jahan Imam Square – kaunis aukio, jota ympäröi basaari ja matkamuistomyymälät.

Moskeijojen parhaimmistoa oli Jameh Mosque, joka ei ollut uskonnollisena paikkana niin merkittävä, mutta se oli upea ja kaunis esimerkki islamistisesta arkkitehtuurista.

Loppupäivä kului persialaisissa puutarhoissa istuskellen ja seurustellen mattokauppiaiden kanssa teetä siemaillen.

Päivä 10: Kirkkoja, siltoja ja lentäviä mattoja

Tänään päätin kävellä määrätietoisesti Jolfaan, Isfahanin armenialaiseen kaupunginosaan. Päästäkseni sinne minun piti ylittää yksi historiallisista Zayandehin jokisilloista. Aikomukseni oli katsastaa muutamia alueen armenialaisista kirkoista, jotka palvelivat kaupungin kristillistä yhteisöä. Halusin myös päästä näkemään alueen liberaaliksi kutsuttua ilmapiiriä. Alue oli suosittu nuorten iranilaisten keskuudessa.

Kun pääsin Jolfaan, astuin heti Beit-al Lahmin kirkkoon ja tapasin siellä kaksi hollantilaista naista. Juttelimme hetken omista matkakokemuksistamme ja kävelimme sitten yhdessä ympäriinsä alueen ihastuttavilla kaduilla. Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja tervehtivät meitä ” Salam” tervehdyksellä. Kuten tavallista Iranissa, ihmiset olivat hyvin uteliaita meitä kohtaan. Heitä kiinnosti kovasti, mistä olimme kotoisin ja mitä ajattelimme Iranista. Toiveikkuus paremmasta tulevaisuudesta ja vapaudesta oli aistittavissa paikallisten ajatuksissa.

Hyvästelin lopulta hollantilaiset matkalaiset ja vierailin vielä Vankin Katedraalissa. Kotimatkalla pyörin hetken puistossa ja jokibulevardilla ja sitten ylitin toisen historiallisen jokisillan. Sää oli upean aurinkoinen. Ehdin juuri ja juuri ajoissa kaupungin keskustaan lounastreffeilleni.

Lounaan jälkeen vietin loppupäivän basaarilla ja paikallisessa mattokaupassa, jonka nimi oli Flying Carpets. Päädyin ostamaan pienen persialaisen maton, mutta valitettavasti juuri se ostamani matto ei ollut lentävää laatua. Oikeasti lentävät matot olivat minulle liian kalliita, heh.

Päivät 11 – 12: Shiraz

Oli aika taas jatkaa matkaa ja sanoa hyvästit kauniille Isfahanin kaupungille. Hyppäsin jälleen kerran bussiin kohti uusia seikkailuja. Seuraava kohteeni oli Shiraz, joka oli tunnettu persialaisten runoilijoiden Hafezin ja Sa’din kaupunkina. Bussissa minut ohjattiin istumaan iranilaisen nuoren naisen viereen, ja ystävystyin hänen kanssaan matkan aikana. Sanaz oli yliopisto-opiskelija, joka huonolla englannin kielen taidoilla onnistui kommunikoimaan kanssani todella monipuolisista aiheista. Viiden tunnin bussimatkan päätteeksi sain kutsun hänen kotiinsa lounaalle heti seuraavana päivänä. Hänen tätinsä laittaisi tyypillistä paikallista erikoisuutta, Kalan Polow Shirazia. Otin kutsun mielihyvin vastaan.

Otin bussiasemalta taksin, jonka jaoin samassa bussissa olleen  uusi-seelantilaisen miesmatkailijan kanssa. Hotellini oli hintaansa nähden huono. Se kelpasi kuitenkin nukkumiseen. En halunnut jäädä pieneen tunkkaiseen huoneeseeni, vaan lähdin heti tutkimaan ympäristöä. Hämmästyin jälleen kerran iranilaisten ihmisten vieraanvaraisuudesta ja huomaavaisuudesta. Mihin tahansa meninkin, sain osakseni ystävällisiä hymyjä ja sanoja. Ihmiset, niin miehet kuin naiset ja pariskunnat, tulivat uteliaina juttelemaan. He muistuttivat minua siitä, että vaikka matkasin yksin olin heidän vieraansa ja he olisivat iloisia voidessaan auttaa.

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin ottaakseni retken kuuluisaan Persepolikseen, tai siis sen raunioille. Hotellini nimestä johtuneen sekaannuksen takia en kuitenkaan päässytkään retkelle. Hotellin henkilökunta järjesti ystävällisesti kuljettajan viemään minut sinne, ja jälleen kerran kaikki hyvin. Kuljettajani vei minut myös ystävällisesti läheisille Naqsh-e Rajabin hautakammioille.

Retken ja raunioiden jälkeen oli aika kyläilylle Sanazin luo. Kävin läheisellä basaarilla ostamassa makeisia tuliaisiksi ja sitten yritin löytää oikeaan osoitteeseen pienen farsinkielisen lapun kanssa. Juuri ennen kuin ehdin astua taksiin, tapasin iranilaisen pariskunnan ja he tarjoutuivat viemään minut. Löysimme perille nopeasti. Mies antoi puhelinnumeronsa ja tarjoutui myöhemmin viemään meidät Hafezin ja Sa’din haudoille.

Sanazin luona tapasin hänen siskonsa ja tätinsä ja söimme yhdessä herkullisen lounaan iranilaiseen tapaan hedelmien ja teen kera istuen koko huoneen peittävällä persialaisella matolla. Lounaan kruunasi kaunis persialainen klassinen musiikki, jota Sanaz soitti viulullaan. Lounaan jälkeen menimme kaikki yhdessä katsomaan persialaisten runoilijoiden hautoja. Ystävällinen mies, joka aiemmin toi minut, vei meidät kaikki sinne autollaan. Otimme paljon valokuvia ja minua pyydettiin paikallisten omiin valokuviin heidän kanssaan. Blondina herätin paljon kiinnostusta. Nyt sai valokuvaus riittää vähäksi aikaa.

Päivä 13: Viimeistä päivää viedään

Kirjauduin ulos hotellistani heti aamulla ja tapasin Sanazin vieraillaksemme Eramin puistossa, joka oli yksi Unescon suojelemista puutarhoista Iranissa. Oli perjantai ja puutarha oli täynnä paikallisia, jotka olivat tulleet nauttimaan kauniista säästä. Kuulin Sanazilta, että paikka oli suosittu paikka nuorille tulla tapaamaan tyttöystävää tai poikaystävää. Kyllä, paikka oli tosiaan loistava romanttisille tapaamisille.

Puutarhassa tarpeeksi käveltyämme menimme Sanazin tädin luo lounaalle. Minut toivotettiin jälkeen sydämellisesti tervetulleeksi ja oli kunnia päästä jälleen vieraaksi iranilaiseen kotiin.

Tällä kertaa söimme herkullista Ghorme Sabzi nimistä ruokaa, joka koostui riisistä, lihasta ja vihreistä vihanneksista.

Lounas oli herkullinen ja sen päätteeksi torkuimme kylläisinä ison persialaisen maton päällä.

Lounaan jälkeen Sanaz ja hänen tätinsä lähtivät kanssani Naranjestaniin, ”Sitrushedelmien puutarhaan” ja Naranjestanin museoon. Näkisin vielä viimeiset nähtävyydet ennen kuin lähtisin kotiin. Kävelimme lopuksi pimeitä katuja pitkin ja tulimme erään todella pyhän mausoleumin luo. Yllättäen minutkin turistina päästettiin sisään mutta vain kokovartalon shadoriin pukeutuneena. Olipa mielenkiintoinen kurkistus shiialaisuuden pyhimpiin paikkoihin.

Minut kutsuttiin vielä Sanazin tädin luo illalliselle ja viimeisen yhteisen hetken jälkeen oli aika sanoa hyvästi uusille iranilaisille ystävilleni ja suunnata lentokentälle.

Hyvästi Iran ja kiitos mielenkiintoisesta matkasta vieraanvaraisten ihmisten ja kulttuuriaarteiden maahan. Turvallinen ja uskomattoman koskematon maa.

Blogikirjoitus: Heidi Sandholm


© 2018: Triawel.com, All Rights Reserved | Travel Theme by: D5 Creation | Powered by: WordPress
.